yhteystiedot

Tarjolla kausityötä aurinkovoimalaprojekteihin


Solnet Finland Oy etsii motivoituneita kausityöntekijöitä aurinkovoimaloiden asennustöihin. Tartu mahdollisuuteen ja hanki kesätyöpaikka, missä näet mitä uusiutuvan energian hyödyntäminen ja käyttöönotto ovat käytännön tasolla. Lumettomaan aikaan ajoittuva kausityö mahdollistaa töiden tekemisen opintojen lomassa


Solnet on Suomen johtava aurinkovoimaloiden toimittamiseen erikoistunut kasvuyritys. Olemme toimittaneet Suomen suurimmat kiinteistökohtaiset aurinkovoimalat ja käytämme markkinoiden edistyksellisintä teknologiaa. Aurinkoenergian tuotanto on energia-alan nopeitten kasvava osa-alue. Tarjoamme hienoa mahdollisuutta päästä mukaan kehittämään voimakkaasti kasvavaa ja muuttuvaa energia-alaa. 

Työtehtäviisi kuuluu

Tehtäviisi kuuluu aurinkovoimaloiden asennustöiden eri vaiheet. Kesän aikana sinulla voi olla mahdollisuus laajentaa työnkuvaasi ja osallistua yksittäisten toimitusten koordinointiin, voimaloiden käyttöönottokoulutuksiin ja asiakastyöhön. Pyrimme edistämään työntekijöidemme työnkuvaa oman osaamisen perusteella. 

Näin pärjäät tehtävässäsi

Haemme tiimiimme kasvuhakuisia ja vastuuntuntoisia tekijöitä. Odotamme sinulta oma-aloitteisuutta, kykyä ratkaista ongelmia, sekä halua kehittyä ja kehittää. Toivomme että sinulla on taustalla energia- tai sähkötekniikan opintoja. Työ edellyttää matkustamisvalmiutta, asennuksia toteutetaan ympäri Suomea. Hyvä fyysinen kunto auttaa työtehtävistä suoriutumista.

Tarjoamme sinulle

Tarjoamme vastuullisia työtehtäviä, sekä mahdollisuuden kehittää ammattiosaamistasi osana kasvuyritystä. Pääset näköalapaikalle cleantech- ja energia-alan kehitykseen. Mahdollisuuden ajoittaa työt joustavasti lukukausien väliin. Mahdollisuuksien mukaan voimme tarjota ideoita lopputyön aiheeksi. Tukena työssäsi sinulla on Solnetin tiimi. 

Lisätietoja tehtävästä antaa maajohtaja Veli-Matti Heimonen, puhelinnumero +358-400 315 264, veli-matti.heimonen@solnet.fi

Katso mitä Solnetin viime vuoden kesätyöntekijät kertovat. Lue Uratarina: Opiskelijasta aurinkovoiman ammattilaiseksi